Tasoittaa masennuksen ja trauman jännitteitä

Tasoittaa masennuksen ja trauman jännitteitä

Kun masennus oli pahimmillaan, huomasin olevani liikkumaton, paljon enemmän kuin kykyni vastaanottaa hyvää tarkoittavien ihmisten hoitoa. Hoitonne oli silti tärkeää. Tarvitsin sitä edelleen. Ja väistämättä otin hengähdystaukoa paikassa, jossa hänen empatiansa todella auttoi.

Olen siksi havainnut, että masennus on nestetila, jossa joinakin päivinä on mahdollista liikkua eteenpäin, kun taas toiset päivät ovat turhia. Ja se on parastakaikille(ne, jotka auttavat ja joita autetaan) hyväksyy tämän todellisuuden, jota ei voi muuttaa masennuksesta kärsiville. Aivan kuten on parasta, että kaikki ymmärtävät, että joinakin päivinä eteenpäin siirtyminen ja voimaantuminen ei ole vain mahdollista, vaan myös välttämätöntä. Vaikeinta on tunnistaa mikä päivä on mikä.

Ehkä tästä syystä Serenity-rukouksen viisaus on niin käskevä:

Jumala, auta minua hyväksymään päivät, jolloin en voi muuttua. Auta minua olemaan rohkea päivinä, jolloin voin liikkua ja kehittyä. Ja anna minulle viisautta tietää ero näiden päivien välillä.

Näetkö jännitteet yllä olevassa tarkkuudessa?

Masennuksen yhteydessä liikkuu eteenpäin ja taaksepäin. Joinakin päivinä on toivoa. Muina päivinä puhdasta epätoivoa. Tunnistetyyppiä ei voi muuttaa. Se on parasta hyväksyä, ei se, että hoito ei auta. Aikuisena on joskus hyvä olla yksin ja miettiä, kuinka selviytyä, mutta ajattelulla on rajansa. Tarvitsemme vuorovaikutusta murtaaksemme meidät ajattelukuoppaan, johon voimme muuttua.

Jännitteiden tasapainottamisessa on kyse masennuksessa ilmeisen globaalin dynamiikan arvostamisesta.

Kuten useimmat asiat elämässä, valhe koostuu väittämisestä, että yksi globaali totuus on pelissä monimutkaisessa intrapersonaalisessa tai ihmisten välisessä dynamiikassa. Totuudessasi on aina enemmän puolia kuin se. Sinun voi olla vaikea ymmärtää ja hyväksyä tätä, saati sitten jonkun muun.

Esimerkiksi pahoinpitelyn uhrille, traumatisoituneelle subjektille on annettava yksiselitteistä empatiaa – heitä on uskottava, ja se on uskomattoman tärkeää heidän tulevaisuuden toivonsa ja vaurautensa kannalta. Mutta sinne sitä ei voi jättää. Kaikki paraneminen ei sisälly empatiaan, vaikka se onkin voimakas alku. Uhrilla, ja nyt kutsumme häntä (traumasta) selviytyjäksi, on oltava enemmän kuin uskosi ja hiljainen rohkaisu. Heitä on myös haastettava hellästi heidän matkallaan toipumiseen – osoittaa palautumiseen ja uskoa siihen – ja joskus tämä tuntuu vaikealta.

Jokaisella traumasta selviytyneellä on vaara. Ne voivat alkaa ja jatkaa imeytymistä uhrin nikamaan. Meidän on katsottava kieltämme. Älä kiroile. Mutta kuinka voimme viipyä itseämme koskevissa masentavissa lausunnoissa, jotka kuulostavat siltä, ​​että olemme edelleen uhri? Meidän on työskenneltävä tavoitteen eteen, joka ylittää tämän.

Jos sanomme jatkuvasti: "[He tai tilanne] tekivät tämän minulle!" tai "[He tai tilanne] eivät muutu!" "tai" Kuinka uskallan [he tai tilanne]! "Varsinkin kun olemme edelleen vihaisia, emme voi täysin toipua. Älkää ymmärtäkö minua väärin. Viha ja epäusko ovat oikeutettuja. Mutta oikeutus tulee, kun lakkaamme tuntemasta itseään uhriksi ja käytämme tahdonvapauttamme (mikä tarkoittaa toimintaamme tai väliintuloa, joka luo erityisen [valtuuttavan] vaikutuksen). Täysin toipumiseen tarvitaan henkilökohtaista voimaa, ja meidän on löydettävä tapa käyttää sitä ja päästä käsiksi siihen.

Mutta tahdonvapaus ei voi tulla ennen kuin empatia on vastaanotettu ja säilyy. Kuitenkin, jos jätämme sen empatialla, tahdonvapaus ei ehkä koskaan toteutuisi täysin. Tarvitsemme molempia.

Voitko kärsiessäsi pitää jännityksen näissä näennäisesti ristiriitaisissa totuuksissa:

Sinua uskotaan; se tapahtui, se oli kauheaa ja se on kauheaa. Mutta voit myös olla enemmän kuin mitä olet kokenut.

Jännitteiden tasapainottaminen ei ole sitä, että toinen on parempi kuin toinen tai toinen on oikeassa ja toinen väärässä. Mielenterveyden toipumisen jännitteiden tasapainottaminen tarkoittaa empatian vastaanottamista, joka vahvistaa sen, mikä oli ja mikä on, ja haasteen, joka pakottaa meidät määrittämään, mitä voi olla.

Niitä, joita se koskee, ON uskottava, JA niiden ON uskottava, että he voivat toipua.

***Tässä artikkelissa oletetaan, että olet myrkyllisen tilanteen ulkopuolella, kun on kyse pahoinpitelyn uhreista. Toipuminen ei voi tapahtua tilanteessa, joka traumatisoi meidät uudelleen.

Steve Wickhamin inspiroima