Liikunta kemohoidon jälkeen on avain paksusuolensyövästä selviytymiseen, tutkimus tutkii

Liikunta kemohoidon jälkeen on avain paksusuolensyövästä selviytymiseen, tutkimus tutkii

Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että syövästä selviytyneet, jotka saavat liikuntaa kemoterapian jälkeen, voivat lisätä heidän mahdollisuuksiaan voittaa paksusuolensyöpä, mikä tekee siitä pelin muuttajan pitkän aikavälin selviytymisessä.

Tutkimus:Jäsenneltyä koulutusta paksusuolensyövän adjuvanttikemoterapian jälkeen. Kuvan luotto: SimplyLove/Shutterstock.com

Nykyinen New England Journal of Medicine Tutkimuksessa suoritettiin satunnaistettu vaiheen 3 tutkimus arvioidakseen, kuinka jäsennellyt harjoitusohjelmat adjuvanttihoidon jälkeen vaikuttavat pidempään taudista vapaaseen eloonjäämiseen paksusuolen ja peräsuolen syöpäpotilailla.

Paksusuolisyöpä: tavanomainen hoito ja uusiutuminen

Kolorektaalisyöpä, joka tunnetaan myös nimellä paksusuolen syöpä, on kolmanneksi yleisin syöpätyyppi maailmanlaajuisesti ja sen kuolleisuus on korkea. Tyypillisesti potilaille, joilla on vaiheen III tai korkean riskin vaiheen II paksusuolensyöpä, suositellaan leikkausta ja adjuvanttia kemoterapiaa.

Pian leikkauksen jälkeen näitä potilaita hoidetaan kapesitabiinilla ja oksaliplatiinilla (Capox), 5-fluorourasiililla ja oksaliplatiinilla (FOLFOX) tai monoterapialla fluoripyrimidiinillä 3–6 kuukauden ajan. Sivuvaikutusten lisäksi tällä hoitostrategialla on korkea uusiutumisaste. Siksi uusia interventioita tarvitaan kiireellisesti näiden potilaiden elämänlaadun ja eloonjäämisasteen parantamiseksi.

Prekliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että harjoittelu vähentää syövän kasvua. Havaintotutkimukset ovat myös osoittaneet, että kolorektaalisyöpäpotilailla, jotka harjoittavat virkistysfyysistä toimintaa hoidon jälkeen, on pienempi riski saada syöpää uusiutumaan ja kuolla.

Aiemmat havainnointitutkimuksista saadut todisteet eivät kuitenkaan ole osoittaneet lopullista syy-yhteyttä tutkimussuunnittelun rajoitusten vuoksi. Lisätutkimukset ovat tärkeitä sen ymmärtämiseksi, kuinka liikunta parantaa paksusuolensyövän tuloksia leikkauksen ja adjuvanttikemoterapian jälkeen.

Tietoja tutkimuksesta

Canadian Cancer Trials Group (CCTG) on käynnistänyt Co.21 Colon Health and Lifelong Training Change (Challenge) -tutkimuksen vertaillakseen terveysleikkausmateriaalien (terveyskasvatus) tai näiden materiaalien vaikutuksia strukturoidun harjoitusohjelman (koulutuksen) kanssa kolmen vuoden ajan kolorektaalisyöpäpotilailla, jotka ovat saaneet adjuvanttikemoterapiaa.

Kaikki osallistujat suorittivat vaiheen III tai korkean riskin vaiheen II paksusuolen adenokarsinooman resektion, minkä jälkeen suoritettiin adjuvanttikemoterapia. Nämä potilaat harjoittelivat alle 150 minuuttia viikossa kohtalaisen tai lievän intensiteetin harjoittelua lähtötilanteessa.

Eastern Cooperative Oncology Group (ECOG) käytti 5-pisteen lähestymistapaa vamman tason arvioinnissa. Suuremmat luvut tällä asteikolla osoittivat suurempaa vammaisuutta. Kaikki kelvolliset potilaat pystyivät suorittamaan vähintään 6 minuutin kävelytestin tai kaksitasoisen submaksimaalisen juoksumattotestin.

Potilaat jaettiin satunnaisesti terveyskasvatus- ja liikuntaryhmiin suhteessa 1:1. Terveyskasvatusryhmään sijoitetut potilaat saivat liikuntaan ja terveelliseen ruokavalioon liittyviä materiaaleja. Sitä vastoin liikuntaryhmän jäsenet saivat samat materiaalit ja harjoitusoppaan paksusuolensyövästä selviytyneille. Liikuntaryhmän osallistujat saivat myös kolmen vuoden ohjauksen sertifioidulta liikuntaneuvojalta.

Tukiohjelma jaettiin kolmeen vaiheeseen aikajanan ja määritellyn tuen perusteella. Ohjelman kuuden ensimmäisen kuukauden aikana (vaihe 1) harjoitusryhmien osallistujat osallistuivat 12 pakolliseen henkilökohtaiseen käyttäytymisen tukiistuntoon, jotka ajoitettiin kahden viikon välein, 12 pakolliseen ohjattuun harjoitukseen ja 12 ohjattuun lisäharjoitukseen vuorotellen.

Ohjelman toisen kuuden kuukauden aikana (vaihe 2) potilaat osallistuivat henkilökohtaisesti tai etänä kahden viikon välein sekä yksi ohjattu harjoituskerta henkilökohtaisesti.

Tutkimuksen kahden viimeisen vuoden aikana (vaihe 3) potilaiden oli osallistuttava 24 pakolliseen kuukausittaiseen henkilökohtaiseen tai etäkäyttäytymisen tukiistuntoon yhdistettynä ohjattuun harjoitukseen, jos potilaan luona käytiin henkilökohtaisesti.

Harjoitteluohjelman tavoitteena oli lisätä aerobista harjoittelua vähintään kymmenen metabolisen ekvivalenttitehtävän (MET) avulla kahden ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Tavoitteena oli sitten säilyttää tai lisätä tätä jäljellä olevien 2,5 vuoden aikana.

Tutkimustulokset

Vuosina 2009–2024 rekrytoitiin 889 potilasta 55 toimipisteestä Kanadassa ja Australiassa. Tässä tutkimuksessa 445 potilasta jaettiin satunnaisesti harjoitusryhmään ja 444 potilasta terveyskasvatusryhmään. Potilaiden keski-ikä oli 61 vuotta; 90 %:lla kohortista oli vaiheen III sairaus ja 61 % oli saanut FOLFOX-hoitoa.

Vaiheen 1 aikana interventioon sitoutumisen ja fyysisen aktiivisuuden muutosten arvioitiin olevan 83 % 12 pakollisen käyttäytymistukikerran osalta, 79 % 12 pakollisen valvotun harjoituksen osalta ja 20 % 12 suositellun ohjatun harjoituksen osalta.

Vaiheen 2 aikana sitoutuminen laski 68 prosenttiin 12 pakollisen käyttäytymistukiistunnon osalta ja 54 prosenttiin 12 suositellun ohjatun harjoituksen osalta. Vaiheen 3 sitoutumisprosentti oli 63 % 24 pakollisen käyttäytymistukikerran osalta ja 44 % 24 suositellun ohjatun harjoittelun osalta.

Regressiomalli osoitti, että harjoitteluryhmän potilaiden parannukset olivat suurempia kuin terveyskasvatusryhmän potilailla koko kolmen vuoden ajan. Nämä parannukset olivat yhdenmukaisia ​​kohtalaisen voimakkaan fyysisen aktiivisuuden, maksimaalisen hapenkulutuksen ja 6 minuutin kävelymatkan kanssa.

Ero vapaa-ajan ja pää- ja vapaa-ajan liikuntaharrastuksissa ryhmien välillä vaihteli 5,2-7,4 MET-tuntia viikossa. Ennustettu maksimihapenkulutus parani 1,3:sta 2:een.

7 ml/kg/min ja ryhmien välinen ero 6 minuutin kävelyetäisyydellä 13-30 metriä. Vähäiset erot ryhmien välillä havaittiin ruumiinpainossa tai vyötärön ympärysmitassa.

Keskimääräisen 7,9 vuoden seurannan aikana 93 ja 131 potilasta harjoitus- ja terveyskasvatusryhmässä koki uusiutuvan sairauden, uuden primaarisen syövän tai kuoleman. Tämä vastasi sairauden uusiutumisen, uuden primaarisen syövän tai kuoleman riskisuhdetta 0,72, mikä suosi harjoitusryhmää.

Erityisesti viiden vuoden sairausvapaa elinaika oli merkittävästi pidempi liikuntaryhmässä (80,3 %) verrattuna terveyskasvatusryhmään (73,9 %). Harjoitusryhmä paransi myös kokonaiseloonjäämistä, ja kuoleman riskisuhde oli 0,63. 8 vuoden kokonaiseloonjäämisaste oli 90,3 % liikuntaryhmässä ja 83,2 % terveyskasvatusryhmässä.

Lisäksi liikuntaryhmän potilaat paransivat enemmän fyysisen toiminnan ala-asteikolla kuin terveyskasvatusryhmän potilailla. Kuuden kuukauden jälkeen parannus SF-36 fyysisen toiminnan ala-asteikolla oli liikuntaryhmässä 7,1 pistettä ja terveyskasvatusryhmässä 1,3 pistettä. Nämä parannukset jatkuivat kolme vuotta.

Turvallisuusanalyysi osoitti, että 82,0 %:lla potilaista liikuntaryhmässä ja 76,4 %:lla terveyskasvatusryhmän potilaista oli vähintään yksi haittatapahtuma mistä tahansa luokasta.

Tuki- ja liikuntaelimiin liittyviä haittavaikutuksia esiintyi 18,5 %:lla kuntoiluryhmän potilaista ja 11,5 %:lla terveyskasvatusryhmän potilaista. Harjoitusryhmän tuki- ja liikuntaelimistön tapahtumista vain 10 % liittyi harjoitusinterventioon. Kolme tai useampia haittavaikutuksia esiintyi 15,4 %:lla liikuntaryhmästä ja 9,1 %:lla terveyskasvatusryhmästä.

Tutkimuksen rajoituksia ovat hidas rekrytointi, valintaharha paremmin toimivia potilaita kohtaan ja odotettua alhaisempi tapahtumien määrä. Liikuntaryhmä sai myös enemmän sosiaalista kontaktia käyttäytymistuen kautta, jolla on saattanut olla vaikutusta.

Lisäksi itse ilmoittama fyysinen aktiivisuus on alttiina muistutusharhalle. Tutkimuksessa ei arvioitu, tuottaisiko harjoittelu ennen kemoterapiaa tai sen aikana samanlaisia ​​tai suurempia hyötyjä. Pian adjuvanttikemoterapian jälkeen aloitettu harjoitusohjelma johti merkittävästi pidempään taudista vapaaseen eloonjäämiseen paksusuolensyöpäpotilailla.

Tulokset tukevat myös parantunutta yleistä eloonjäämistä ja fyysistä toimintaa, mikä lisää tuki- ja liikuntaelimistön haittavaikutuksia.

Diplomi

Strukturoidut harjoitteluohjelmat, jotka aloitettiin pian kemoterapian jälkeen, paransivat merkittävästi paksusuolen ja peräsuolen syöpäpotilaiden taudista vapaata ja kokonaiseloonjäämistä verrattuna potilaisiin, jotka saivat pelkän tavanomaista terveyskasvatusta.

Tämä tarjoaa tehokkaan, näyttöön perustuvan strategian paksusuolensyövän selviytymiselle ja korostaa tarvetta investoida strukturoituihin käyttäytymisen tukiohjelmiin, jotta ymmärrät kaikki hyödyt.

Lataa PDF-kopiosi nyt!

Lähteet: