Analyysi osoittaa merkittäviä eroja kansallisissa COVID-19:n hoitosuosituksissa

Analyysi osoittaa merkittäviä eroja kansallisissa COVID-19:n hoitosuosituksissa

Open Access -lehdessä julkaistun vertailevan analyysin mukaan kansalliset kliiniset ohjeet COVID-19:n hoitoon vaihtelevat merkittävästi eri puolilla maailmaa, ja aliresurssoidut maat poikkeavat todennäköisimmin kultastandardin (World Health Organization; WHO) hoitosuosituksista.BMJ Global Health.

Ja lähes kaikissa kansallisissa ohjeissa suositellaan vähintään yhtä hoitoa, joka ei todistettavasti toimi, analyysi osoittaa.

Pandemian alun jälkeen on epäilty merkittäviä eroja COVID-19:n kansallisissa hoitosuosituksissa, mutta niitä ei ole virallisesti kvantifioitu tai tutkittu perusteellisesti, tutkijat huomauttavat.

Ja vaikka COVID-19 ei enää vaadi yhtä paljon ihmishenkiä ja terveyttä kuin ennen, virus kehittyy edelleen ja on aktiivinen ympäri maailmaa, he huomauttavat. Vasta huhtikuussa 2023 WHO poisti COVID-19:n aseman kansanterveydellisenä hätätilana.

Arvioidakseen, kuinka hyvin kansallinen kliininen käytäntö noudattaa kultastandardina pidettyjä WHO:n suosituksia (11. versio; heinäkuu 2022) COVID-19:n hoidossa, tutkijat analysoivat kaikkien 194 WHO:n jäsenmaan uusimpien suositusten sisältöä vuoden 2022 lopussa.

Jokainen ohjesarja arvioitiin sen perusteella, kuinka hyvin ne olivat WHO:n suositusten mukaisia. Lisäpisteitä myönnettiin viimeisten 6 kuukauden aikana päivitetyistä; ne, jotka antoivat todisteiden painoarvon mukaisia ​​suosituksia; ja ne, jotka sisälsivät arvioinnit hoitojen tehokkuudesta ja niiden sivuvaikutuksista.

Kunkin maan varallisuutta ja resursseja verrattiin sitten käyttämällä Maailmanpankin vuoden 2021 bruttokansantuotetta (BKT) henkeä kohti Yhdysvaltain dollareina, vuoden 2021 inhimillisen kehityksen indeksiä ja vuoden 2021 maailmanlaajuista terveysturvaindeksiä.

Niistä 194 maasta, joihin otettiin yhteyttä, 72 ei vastannut. Jäljelle jäävistä 122:sta yhdeksällä ei ollut virallisia ohjeita tai niitä ei ollut saatavilla (1), ja neljä muuta ei suositellut hoitoja, joten ne jätettiin pois, joten kaikkiaan 109 oli.

Maissa, joilla ei ollut ohjausta, oli keskimäärin pienempi väkiluku, pienempi BKT asukasta kohden ja alempi maailmanlaajuinen terveysturvaindeksi, mikä osoitti suurempia taloudellisia haasteita ja heikompaa kykyä vastata terveydenhuollon hätätilanteisiin.

WHO:n ohjeiden 11. painos luokittelee taudin vakavuuden, mutta suurin osa tarkastetuista ohjeista (84 %; 92) ei määritellyt COVID-19:n vakavuutta samalla tavalla, ja osa ei määritellyt vakavuutta ollenkaan (6,5 %; 7). ). Vain 10 ohjeessa (9 %) käytti taudin vakavuuden määritelmiä, jotka olivat verrattavissa WHO:n määritelmiin.

Suurin osa (77 %; 84) ohjeista ei sisältänyt arviota hoitosuosituksen vahvuudesta tai turvallisuudesta. Ja suositeltujen lääkkeiden valikoima vaihteli 1:stä 22:een vakavuudesta riippumatta. WHO:n ohjeissa suositellaan yhteensä 10.

Yhteensä 105 ohjetta sisälsi vähintään yhden WHO:n suositteleman hoidon, mutta neljä ei suositellut yhtään. Afrikan alueen maissa WHO:n suosittelemien hoitojen osuus oli merkittävästi pienempi kuin Euroopan ja Kaakkois-Aasian maissa.

Yleisimmin suositellut lääkkeet olivat kortikosteroidit (92 %; 100), ja 80 % (88) ohjeista suositteli niitä samalle taudin vaikeusasteelle kuin WHO. Kortikosteroideja ei kuitenkaan suositeltu vakaviin sairauksiin lähes joka kymmenes ohje, vaikka niiden hyödystä oli ylivoimainen näyttö.

Puolet ohjeista (51 %; 72) suositteli remdesiviriä vakavaan tai kriittiseen sairauteen. WHO:n ohjeissa suositellaan kuitenkin remdesiviriä vain lievän sairauden hoitoon potilaille, joilla on suurin riski joutua sairaalaan.

Vuoden 2022 lopussa monissa ohjeissa suositeltiin edelleen hoitoja, joita WHO ei suositellut, mukaan lukien klorokiini, lopinaviiri-ritonaviiri, atsitromysiini; Vitamiinit ja/tai sinkki.

Joka kolmas ohje (36; 33 %) suositteli vähintään yhtä neutraloivaa monoklonaalista vasta-ainetta SARS-CoV-2:ta, COVID-19:stä vastuussa olevaa virusta, vastaan. Nämä ohjeet ovat vauraampien maiden antamia.

Mutta kaksi näistä monoklonaalisista vasta-aineista – bamlanivimabi plus tai miinus etesivamabi ja regdanivimabi – esiintyi säännöllisesti kliinisissä ohjeissa, vaikka WHO ei suositellut niitä.

Myös yleisimmin suositeltujen lääkkeiden annokset vaihtelivat. Ja monia käytäntöjä ei ole päivitetty yli kuuteen kuukauteen.

Aliresurssien maiden opastus eroaa eniten WHO:n suosituksista, kun ne on ositettu vuotuisen BKT:n, inhimillisen kehityksen indeksin ja maailmanlaajuisen terveysturvaindeksin mukaan.

Tutkijat tunnustavat useita rajoituksia tuloksilleen, mukaan lukien ohjeiden arvioinnissa käytetty pisteytys, jota ei ole validoitu muilla tutkimuksilla, ja kyvyttömyys arvioida kaikkia kansallisia ohjeita.

Mutta silti he kysyvät: "Miksi?" [kansalliset ohjeet] Onko heidän hoitosuosituksissaan niin suuri ero näin laajalle levinneelle ja mahdollisesti vakavalle infektiolle, kun kaikilla on pääsy samaan tietoon?

"Lukuun ottamatta joidenkin lääkkeiden kohtuuttomia kustannuksia resurssiköyhillä alueilla, meillä ei ole tyydyttävää selitystä."

Ne tarjoavat joitain mahdollisia selityksiä, mukaan lukien vaihtelut COVID-19:n vakavuuden määrittelyssä ja siten sopivimman hoidon sille; todisteiden kehittäminen; sekä pandemian alkuvaiheen tutkimuskaaos ja hämmennys, joka synnytti väitteitä ja vastaväitteitä, joita vahvisti voimakas poliittinen ja tiedotusvälineiden kiinnostus.

"Tässä "sodan sumussa" maat tunsivat selvästi tarpeen sanoa ja tehdä jotain, vaikka se perustuisi hyvin vähäiseen näyttöön, tutkijat selittävät. "Mutta miksi monia näistä todistamattomista parannuskeinoista suositeltiin edelleen todisteina niiden kertyneestä tehottomuudesta on paljon epäselvämpi", he lisäävät.

"COVID-19-hoidon kansallisissa ohjeissa on selvästi enemmän vaihtelua kuin niiden pitäisi olla optimaalisen hoidon varmistamiseksi", mikä ei ole perusteltua populaatioiden välisillä merkittävillä eroilla tai maantieteellisillä eroilla antiviraalisten lääkkeiden herkkyydessä SARS-CoV-2:lle, he kirjoittavat.

He huomauttavat, että globaaleilla terveyseroilla on selvästi oma roolinsa, mikä johtaa tehottomia, kohtuuhintaisia ​​ja vailla saatavia hoitoja.

"Prosessien virallistaminen COVID-19:ää ja muita tartuntatauteja koskevien [kansallisten ohjeiden] kehittämisessä on ratkaisevan tärkeää sen varmistamiseksi, että nämä ohjeet perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan näyttöön", he päättelevät.

"Systemaattinen ja jäsennelty lähestymistapa ei ainoastaan ​​lisäisi ohjeiden uskottavuutta, vaan voisi myös edistää niiden tehokkuutta kansanterveystoimien ohjaamisessa erityisesti pandemiaympäristössä."

Lähteet: